Siirry pääsisältöön
Alandia.com ei tue Internet Exploreria, ystävällisesti vaihda toiseen selaimeen.

Alandia aikoo myydä lakisääteisen tapaturma- ja potilasvakuutuskantansa LähiTapiolalle

Alandia entrance

Alandia
Lehdistötiedote
2.12.2021 klo 10

Alandia aikoo myydä lakisääteisen tapaturma- ja potilasvakuutuskantansa LähiTapiolalle

Alandia on allekirjoittanut aiesopimuksen LähiTapiolan kanssa lakisääteisen tapaturma- ja potilasvakuutuksen sekä asiakassuhteiden myynnistä LähiTapiolalle. Kauppa ei aiheuta muutoksia asianomaisten asiakkaiden vakuutusturvaan eikä vaadi toimenpiteitä asiakkailta. Kaupan toteutuminen edellyttää Finanssivalvonnan ja molempien osapuolten yhtiökokousten hyväksyntää.

Kaupan voimaantulo on suunniteltu tapahtuvaksi 1.7.2022. Alandian lakisääteistä tapaturma- ja potilasvakuutuskantaa hoitanut henkilöstö siirtyy yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä samana päivämääränä.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että olemme solmineet aiesopimuksen juuri LähiTapiolan kanssa lakisääteisen tapaturma- ja potilasvakuutuskantamme myynnistä. Jo myyntiprosessin alkuvaiheessa yhtiö korosti sujuvan siirtymän merkitystä sekä asiakkaiden että henkilökunnan näkökulmasta. Meillä on ollut hyvä yhteistyö aiemminkin myydessämme tapaturma- ja matkavakuutuskantamme LähiTapiolalle. Kaupassa yhtiö otti esimerkillisesti vastuuta sekä asiakkaista että siirtyvästä henkilökunnasta. Lakisääteisen tapaturma- ja potilasvakuutuskannan myynti on jatkoa strategiallemme tulla puhtaaksi merivakuuttamiseen erikoistunut yhtiö, jonka visiona on olla johtava eurooppalainen merivakuutusasiantuntija”, Alandian toimitusjohtaja Tony Karlström sanoo.

LähiTapiola on asiakkaiden omistama vakuutuspalveluja myyvä finanssiryhmä. LähiTapiolan-ryhmän tuotteet ja palvelut kattavat vahinko-, henki- ja eläkevakuuttamisen, sijoittamisen ja säästämisen palvelut. LähiTapiola palvelee paikallisesti ruotsiksi ja suomeksi.

”LähiTapiola palvelee yritysasiakkaita paikallisesti kaikkialla Suomessa ja Alandian tapaturma- ja potilasvakuutuskannan hankinnan myötä vahvistamme asemaamme Ahvenanmaalla. Yrityskaupan jälkeen pystymme palvelemaan ahvenanmaalaisia yritysasiakkaita aiempaa kokonaisvaltaisemmin laajan tuotevalikoimamme, maantieteellisen kattavuutemme sekä laajan asiantuntija- ja kumppaniverkostomme kautta”, LähiTapiolan lakisääteisten henkilövakuutuspalveluiden liiketoimintajohtaja Juho Vilokki kommentoi.

 

Lisätietoja medialle:

Tony Karlström
Toimitusjohtaja, Alandia
+ 358 40 509 4874
tony.karlstrom@alandia.com

Alandia on ammattimerenkulun, kuljetusten ja veneiden riskeihin erikoistunut vakuutusyhtiö. Yli 80 vuotisella kokemuksella Alandia tarjoaa asiakkailleen sitoutuneesti ja vastuullisesti laadukkaita vakuutusratkaisuja sekä korvauspalvelua. Ahvenanmaalla sijaitsevan pääkonttorin lisäksi yhtiöllä on toimistot Helsingissä, Tukholmassa ja Göteborgissa. Yhtiön palveluksessa on noin 120 ammattilaista. alandia.com

Juho Vilokki
Liiketoimintajohtaja, Lakisääteiset henkilövakuutuspalvelut, LähiTapiola Vahinkovakuutus
+ 358 50 535 5826
juho.vilokki@lahitapiola.fi

LähiTapiola
Olemme asiakkaidemme omistama elämänturvayhtiö ja palvelemme henkilö-, maatila-, yrittäjä-, yritys- ja yhteisöasiakkaita. Huolehdimme, että asiakkaillamme on oikea ja riittävä terveyden, talouden ja omaisuuden turva.
LähiTapiolan-ryhmän tuotteet ja palvelut kattavat vahinko-, henki- ja eläkevakuuttamisen, sijoittamisen ja säästämisen palvelut. Olemme myös yritysten riskienhallinnan ja henkilöstön työhyvinvoinnin arvostettu ammattilainen. Palvelumme on aidosti välittävää sekä henkilökohtaista, digitaalista, paikallista ja vastuullista kaikkialla Suomessa.
Lue tuoreimmat uutiset ja artikkelimme: www.lahitapiola.fi/uutishuone

Lukas Augustsson
Palvelupäällikkö, LähiTapiola Etelärannikko/Ahvenanmaa
+ 358 40 505 3057
lukas.augustsson@lahitapiola.fi

LähiTapiola Etelärannikko alueyhtiö toimii Länsi-Uudenmaan, Turunmaan ja Ahvenanmaan talousalueilla. Yhtiö työllistää noin 40 henkilöä 8 paikkakunnalla ja palvelee noin 30 000 asiakasta. Toimintamallissa korostuu aidosti toimiva kaksikielisyys ja erinomainen paikallinen palvelu. Ahvenanmaalla LähiTapiolalla on noin 10 000 asiakasta.